logo

Vuositarkastus-katsastus

Uuden asunnon Vuositarkastus -katsastus

Asuntokauppalain mukainen asunnon vuositarkastus tehdään aikaisintaan 12 ja viimeistään 15 kuukautta sen jälkeen, kun rakennus on hyväksytty käyttöön otettavaksi. Vuositarkastuksessa todetaan asunnossa ensimmäisen vuoden aikana ilmenneet virheet.

vuositarkastus

Virhelista eli "narinalista"

Yleinen tapa vuositarkastuksessa on, että osakkeenomistajat kirjaavat omassa huoneistossaan havaitsemansa virheet ja puutteet virheilmoituskaavakkeeseen eli ns. narinalistaan.

Vuositarkastus on rakennusprojektissa tärkeä etappi

Vuositarkastuksella on suuri merkitys, sillä asunnon ostaja ei voi tämän tarkastuksen jälkeen enää esittää vaatimuksia sellaisen virheen perusteella, jonka hän on havainnut tai joka hänen olisi pitänyt havaita vuositarkastuksessa. Tästä voidaan myös päätellä, että myöhemmin tehtävät reklamaatiot eivät välttämättä ole helppoja; Mitä olisi pitänyt havaita ja millä perusteella, kuka asian ratkaisee? Siksi vuositarkastus olisi aina hyvä tehdä puolueettoman rakennusalan asiantuntijan tuella.

Riippumaton asiantuntija auttaa

Riippumaton PRKK:n rakennusneuvonta-asiantuntija tarkastaa silmämääräisesti, kokemusperäisesti ja asiakasta haastatellen kaikki huoneiston pinnat ja kalusteet. Asiantuntija havaitsee koulutuksensa ja kokemuksensa perusteella helposti myös sellaiset seikat, joita kuluttajan on uudessa kodissaan ehkä mahdoton havaita – tai hänellä ei ole tietoa, miten jokin yksityiskohta tulisi olla rakennettu tai asennettu. Kaikki voin näyttää "hyvältä", kun uusi koti on harkiten valittu ja mieluisa.

Säästät kuluissa ja ennakoit

Tämä vuositarkastusta varten tehty ennakoiva katsastus voi säästää korjauskustannuksissa, mutta se voi myös ehkäistä mahdollisia vaurioita tai jopa onnettomuuksia syntymästä. Ei ole poikkeuksellista, että asiantuntija voi havaita jopa useita kymmeniä korjattavia yksityiskohtia.

Vuositakuukatsastuksesta laaditaan yhdessä osakehuoneiston ostajan kanssa virheilmoitus ennen vuositakuutarkastuksen järjestämistä. Ilmoitukseen merkitään kaikki yksityiskohdat, jotka eivät vastaa myyntiesitteen, kauppasopimuksen tai hyvän rakennustavan mukaista tasoa.

OTA YHTEYTTÄ JA KYSY LISÄÄ p. 0207 312 313

Uuden asunnon Vuositarkastus -katsastuksen hinta on 390 €, PRKK:n jäsenille 270 €/asunto.

Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa, Kanta-Hämeessä, Päijät-Hämeessä, Pirkanmaalla, Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa katsastus on tilattavissa jatkuvasti. Hintaa lisätään matkakulut 0,89 €/km. Muualla Etelä-Suomessa katsastuksia tehdään sopimuksen mukaan.

Taloyhtiön kaikkien tilojen tarkastus

Keskustele myös muiden huoneiston omistajien kanssa, onko taloyhtiö käyttänyt koko yhtiön takuutarkastuksessa asiantuntija-apua. Takuutarkastuksessa on tärkeää huomioida myös taloyhtiön vastuulla olevien rakenteiden mahdolliset puutteet ja virheet. Myöhemmässä vaiheessa niiden korjaamisen maksavat osakkaat.

PRKK palvelee myös taloyhtiön vastuulle kuuluvien rakenteiden takuutarkastuksissa. Pyydä tarjous kaikkien asuntojen ja koko taloyhtiön tarkastamisesta.

Lisätietoja ja tilaukset p. 0207 312 313.