Uudisrakennettavan omakotitalon kustannuslaskuri

1. Rakennuspaikkakunta ja kohteen laajuus

Kustannuslaskuri on suuntaa antava ja auttaa arvioimaan uudisrakennettavan OMAKOTITALON kokonaiskustannuksia suunnittelun alkuvaiheessa. Kustannusarvio kertoo kokonaan ulkopuolisella työvoimalla teetetyn paikalla rakennetun kohteen arvonlisäverolliset kokonaiskustannukset. Laskelmassa on huomioitu myös rakennusteknisten töiden ja rakennuttamisen oman työn osuudet. Oman työn osuudet kuuluvat varsinaisesti hankkeen rahoituspuoleen, joten ne ovat eriteltyinä mutta eivät ole vähennettyinä itse laskelmasta.

Kustannusarvion kokonaistarkkuus loppusummassa on +/-10%, eikä se vastaa täydellistä kustannusarviota. Mikäli jätät täyttämättä jonkun kysymyskohdan, on laskurissa oletuksena yleisin vaihtoehto, joka jää tällöin voimaan. Laskurin lopussa on erittely, jossa näkyy myös laskelman loppusummaan vaikuttavat vaihtoehdot ja täyttämäsi kohdat.

HUOM!
Koska laskuri on tarkoitettu alkuvaiheen kustannusarvion tekoon, on tärkeätä, että teetät tarkan kustannusarvion ammattilaisella ennen rakennuttamisen aloittamista.

Siirry Aktian sivuille